Tää päivä meni kaikinpuolin hyvin. Kerrankin kiva maanantai. Taino okei, unohdin tehdä yhden äikän tehtävän jonka viiminen palautuspäivä oli tänään, mut en jaksa nyt stressata siitä.
Aamulla söin leipää, koulussa lounasta (paljon), välipalaksi banaani, sämpylä sekä elovena välipalajuoma. Iltapäivällä kahvi mustana ja alkuillasta light kokis. Myöhemmin illalla annos spaghettia ja bolognese kastiketta sekä kaksi viipaletta ruisleipää. Omasta mielestäni sujui hyvin, pystyin jopa vastustamaan kiusausta ostaa nugetteja mäkkäristä. Nugettien sijaan join ton kokiksen :) Jee jee, säästyin monelta ekstra kalorilta!
Tänään ei tullu liikuntaa juuri harrastettua, ainoastaan pari kilsaa tuli käveltyä. Mutta parempi sekin kun ei mitään.
maanantai, 15. marraskuuta 2010
torstai, 11. marraskuuta 2010
Vihdoinkin kotona! Ja nyt onkin sitten aika aloittaa se laihdutus...
Olen vihdoinkin pallannut takaisin kotosuomeen (tosin jo n. 3kk sitten :D) . Ja nyt iski halu laihtua. Lihosinhan sentään PALJON. Paino meni ensimäistä kertaa elämässäni yli 60kg, ja reippaasti menikin. Palatessani painoni oli 65kg. Ajattelin kuitenkin ensin katsella tän pari kuukautta ja kattoa että lähteekö paino putoamaan itellään pikkuhiljaa kun lisään liikuntaa ja syön vähärasvaisempaa ruokaa. Mutta ei. Ainut asia minkä puntti treeni on tehny on se, että olen kiinteämpi. Paino ei juurikaan ole tippunut siitä kahden kuukauden takaisesta. Pienemmän vaatteet kyllä mahtuu päälle just ton kiinteyden ansiosta vissiin.
Ja ihan nyt vielä selvennykseksi, että lopetin laihdutusyritykseni vähän sen jälkeen kun lopetin päivittämästä blogia (helmikuu?) koska en vaan enää jaksanut stressata asiasta enkä voinut asialle mitään että tarjolla oli vain p*skaa ruokaa. Halusin nauttia ajastani vielä silloin kun pystyin siihen. Nyt on paluu arkeen ja on hyvä aika laihduttaa.
Niin ja kun tulin takasin niin kaikki oli huomannu et olin lihonnu. :( Ihan kaikki. Ja se ei ollu kauheen kivaa ku siitä huomauteltiin, vaikka se ei ollukkaa mitenkää törkeeseen sävyyn mut silti. Mua se sattuu.
Nyt en siis ole edelleenkään tyytyväinen itteeni ja mulla on ollu jo tässä nyt pidemmän aikaa paska olo omasta kropasta. Yhessä vaiheessa mä jo tavallaan hyväksyin sen että tuun oleen sen muutaman kilon painavampi ku mitä ensin halusin ja että ei se haittais ja hyväksyisin itteni mutta ei.
Mä murruin ihan täysin pian sen jälkeen kun olin tullut kotiin. Punttitreeni ei ollu vielä kauheesti auttanu ja yhet farkut meni änkemällä jalkaan. No äiti sitten ystävällisesti sanoi "herranjumala et sä noita voi laittaa! menikö se nappi edes kiinni?". Se sattu. Paljon. Tiesin sen hyvin itekki että en mä näitä varma viittii laittaa mutta se että äiti sano noin niin kirpasee ihan pirusti.
Nyt mä päätin että se alkaa tästä. Mä voin laihtua. Piste. Aijon kokeilla sellasta juttua, että syön päivällä normaalisti, mutta treenin jälkeen illalla syön todella vähän. Jossain välissä yritän olla syömättä ollenkaan.
Tämän päivän syömiset:
Aamupala: Kaurapuuro (135kcla) + Red Bull Sugar Free (8kcla)
Lounas: Kouluruokaa melko runsaasti + näkkäri (400kcla)
Välipala: Elovena välipalajuoma (140kcla?) + 250g porkkanoita (75kcla)
Päivällinen: Kinkkukiusaista pikkulautasellinen (180kcla??)
Iltapala: Kaksi näkkäriä (80kcla) ohuen ohuella kinkulla (18kcla), pieni omena (40kcla), sekä riisikakku (40kcla)
Kalorit yhteensä arviolta n. 1120
Treeni: Puntti 1h 40min (sisältäen 10min lämmittely hölkän ja 10min loppu veryttelyn kuntopyörällä)
En tätä luultavasti joka päivä jaksa enkä edes ehdi päivittää, mutta yritän parhaani. Katson huomenna aamupainoni ja laitan jonkin näköistä laskuria sitten sen mukaan. Halusin alkaa tätä blogia taas kirjottelemaan ihan senkin takia että tää auttaa mua ehkä aavistuksen verran pitämään itteni kurissa, koska kirjaan tänne syömisiä yms.

maanantai, 15. helmikuuta 2010
En ole vieläkään saanut itteäni niskasta kiinni
Oon niin pettyny itteeni. En pysty edes itteeni pitää kurissa. Mikä mun ongelma on? Ei se voi olla niin vaikeeta! Argh. En ole vaa'alla tämän takia uskaltanu käydä.
Tämä ei kyllä nyt varsinaisesti liity mitenkään mun laihdutukseen mutta pakko purkautua. Mua niin ärsyttää sellaset ihmiset jotka luulee tietävänsä mitä mun elämässä on meneillaan ja arvostelee sitä. Ja just jotain siihen tyyliin että luulee et mä en muka arvosta elämääni ja et kitisen vaan pienistä asioista. Ensinnäkin, mä olen niin niin niin onnellinen kaikesta siitä mitä mulla on ja kuinka ihana elämä mulla on. Mulla on ihana perhe ja parempia ystäviä ei vois löytää. Harva tietää kuinka paljon mä sitä oikeesti arvostan. Ja ihan toiseksi, noi ihmiset jotka luulee tietävänsä jotain mun elämästä ei mun oikeista ongelmista ja muusta tiedä. Mä olen ihminen joka ei vaan yksinkertasesti ongelmistaan avaudu hirveen helposti. Vaan harvat ja valitut niistä kuulee jos nekään.
Joo oli pakko avautua, mutta en vaan kestä tollasia ihmisiä. Miksi päteä jos ei edes tiedä miksi pätee?

tiistai, 26. tammikuuta 2010
Repsahdin.
Viime viikko mulla meni melko hyvin, minään päivänä ei menny kalorit yli kulutuksen. Painoa oli sunnuntaina 130lb (=58.9kg) eli tippui siis 1.5lb (=0.7kg) viime punnituksesta. Parempi tuokin kun ei mitään. :)
Nyt tosin eilen (sunnuntaina) meni ihan pepuilleen. Meillä oli iso perhe illallinen ja oli niin pirun hyvää ruokaa et oli pakko syödä. :D Ite illallinen oli terveellinen ja hyvä, söin pienen palan kanaa, salaattia ja pikkusen villiriisiä. Jälkiruoan kanssa meni kyllä överiksi. :s Oli ihan liian hyvää. Viikkoon olinkin kieltäytyny aina jälkiruoasta että siinäkin on kyllä yksi syy varmasti. Meni sitten n. 500kcla yli kulutuksen päivän aikana kokonaisuudessaan.
Mua ärsyttää ku jos vähän lipsahtaa niin sit lipsahtaa kans ihan kunnolla. Mutta toisaalta, kun saan pidettyy itteni kurissa semmoset 2-3 päivää niin sitten kanssa pysyy (kunnes repsahdan jonkun vähän erikoisemman tilanteen takia, esim. yhteinen illallinen, leffailta...).
Toi mun sunnuntain repsahdus jatkui vielä nyt maanantainakin. Ihan terveellistä ruokaa söin (hedelmiä), mutta niitä tuli vaan syötyä liikaa. Ja pitää kyllä myöntää että liian monta chocolate chip keksiäkin tuli syötyä.
Huomenna pitäisi olla parempi päivä, ainakin yritän. Jos tällä menolla jatkuu niin ensi sunnuntaina oon taas lihonnu ja sitähän mä en halua. :(

perjantai, 8. tammikuuta 2010
Tätä mä jo pelkäsinkin
Lähti laihtuminen niin hyvin liikkeelle että innostuin liikaa. Voisin sanoa että joululoma teki isomman tuhon, minulla ei ollut niin hyvää mahdollisuutta valita terveellisiä ja hyviä ruokia kuin yleensä, koska en ollut kotona. Olin muualla suurimman osan ajasta. Ja ihan siihenkin kyllä kaatui että söin tajuttomasti suklaata ihan tietäen että siinä on niitä kaloreita, ja tietäen että sitä ei pitäisi syödä. Joka joulu oon rohmunnu suklaata mahani täydeltä ja tämä vuosi ei eronnu muista.
En halua kuitenkaan liikaa masentua tästä takaisin lihoamisesta (ja hieman yli), koska tiedän että pystyn sen painon saamaan taas alas jos oikeasti haluan ja yritän. Kaikki tuli siis takasin ja vähän ylikin, tämänhetkinen paino on 131.5lb (59.6kg), joka on JÄRKYTTÄVÄ. :S Nyt on uusi vuosi joten niin on myös hyvä aika alottaa puhtaalta pöydältä ja unohtaa epäonnistumiset. Nyt on kyllä ihan siitä kiinni että haluanko laihtua vai enkö halua. Piste. Ja minähän haluan! Jotta saisin pidettyä motivaatiota paremmin yllä, asetan välitavoitteen 126.5lb. Voisin vaikka sopia itseni kanssa nyt että kun tuo 126.5lb (57.4kg) on saavutettu, voin käydä kampaajalla. :) Sillä hiukseni tarvitsee leikkausta melko pikaseen, mutta pystyy kyllä odottamaankin jos sattuu niin että menee muutama viikko. :) Ja ihan iisisti lähen liikkeelle, en halua liian korkeita tavotteita heti ekalle viikolle, joten ehköhän käytä samaa kuin viimeksi (niin kauan kun jotain on tipputunut niin olen tyytyväinen, ei väliä vaikka olis vaan 0.5lb :)).

sunnuntai, 13. joulukuuta 2009
Onnistuin!! :)
Tänään punnitsin itseni ja vaaka näytti 128lb (58kg)!! Viime sunnuntaina lukema oli siis 130.5lb (59.1kg). Pudotin siis yli kilon viikossa! JES! Vihdoinkin sain mun onnistumisen tunteen. Nyt mä tiedän että pystyn tähän. Lauantai oli huono päivä koska söin nachoja ja juustodippiä yms. mutta muuten pysyin hyvin siinä ruokavaliossa missä halusinkin.
Mun tavotehan oli painaa edes vähemmän, ihan sama kuinka paljon vähemmän (vaikka sitten 0.5lb), ja saavutin sen ja enemmänkin! En kyllä aatellu että noin hyvin saisin painoa putoamaan. 2.5lb on kuitenkin paljon enemmän kuin 0.5lb. Tätä vauhtia mä olen paljonpaljon nopeammin mun tavotteessa kun mitä alunperin suunnittelin. Mutta toisaalta, aina ei paino putoa noin nopeasti, etenkin kun nyt on joulu tulossa. Mutta oon kuitenkin nyt ihan super tyytyväinen itteeni et pidin sen ruokavalion mitä pitikin (pääosin) ja sain tulosta! Mua pelotti mennä tänään vaa'alle, koska nyt on pidemmän aikaa ollu aina niin että se lukema on aina vaan enemmän ja enemmän...
Tänään on kuitenkin happy day ja sen kunniaks lounas jääkin kokonaan väliin. :) Täytyy jatkaa samaan malliin nimittäin!

torstai, 10. joulukuuta 2009
Sunnuntai lähestyy...
...eli niin myös punnitus. Maanantai ja tiistai oli ok päiviä. Keskiviikko meni todella hyvin, lukuunottamatta sitä että söin fazerin sinisiä konvehteja. :/ Mutta kaloreita kun laskin niin pitäisi silti olla alle kulutetun, joten oon tyytyväinen. Mä vaan niin toivon et edes jotain tulosta on tullu sunnuntaihin mennessä.
Löysin niin täydellisen kuvan!! Toi kroppa on vaa jotain niin täydellistä!!<3 
Tääkin näyttää upeelta

Tääkin näyttää upeelta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)